"Vuorineuvos Tuura" - vakava bergmanilainen draama ilman Uunoa?

FI: Tämä teos on ei-kaupallista parodiaa, pastissia ja kulttuurista kommentointia, jossa tunnettuja teoksia ja hahmoja käytetään osana itsenäistä, kokeellista ilmaisua. Alkuperäisten teosten ja hahmojen oikeudet kuuluvat niiden oikeudenhaltijoille.
Kuva perustuu osittain teokseen: Mia Teppo, Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0.

Pohdin: jos olisimme Uuno Turhapuron veljen tilalla nähneet niin ikään Uunottoman “Vuorineuvos Tuura” -elokuvan - joka olisi vakava draama - olisiko tällainen elokuva noussut aikaa kestävämmäksi teokseksi?

“Vuorineuvos Tuura” sijoittuisi hetkeen, kun Tuura siirtyy lopullisesti eläkkeelle. Ingmar Bergmanin Mansikkapaikka-elokuvan tyyliin elokuva olisi Tuuran pohdintaa menneistä saavutuksistaan ja elämästään vuoden 1994 Helsinkiä kierrellen. Hän päättäisi järjestää eläköitymisensä kunniaksi juhlaillallisen ravintolassa, jonne kutsuu perheensä (vaimo ja tytär Elisabeth) lisäksi ystäviä ja tuttaviaan viime vuosien ajoilta: sihteerinsä Unelma Säleikön, sekä autokorjaamon Hartikaisen ja Sörsselssönin.

Elokuva loppu keskittyisi ravintolakohtaukseen, jossa kuusikko käy yksityissviitissä keskustelua elämästä ja kunkin rooleista (esimerkiksi millainen ihminen Unelma on sihteeritoimensa ulkopuolella, entä voisiko Sörsselssön insinöörikoulutuksen turvin olla muutakin kuin vain autokorjaamon apulainen). Välillä tanssittaisiin salin puolella, ja tässäkin yhteydessä kunkin hahmon keskinäisiä keskusteluja kuultaisiin. Illallisen jälkeen tunnelma olisi levollinen, ja elokuva päättyisi Tuuran lyhyeen kävelyyn öisessä Helsingissä ja sisäiseen monologiin.

Elokuvan koukku olisi, että Uuno Turhapuroa ei näy eikä kuulu, eikä kukaan mainitse häntä myöskään nimeltä (kukaan ei siis törmää kesken syvällisen keskustelun ryminällä paikalle, samalla harmonisen tunnelman pilaten).

Tapio Hämäläisen teatteriprofiili oli draamaan päin kallellaan, joten hän olisi varmaan taipunut hyvin vakavammaksi Tuuraksi. Kuinka Pertti Pasaselta ja Simo Salmiselta olisi onnistunut komiikan sijaan draama? Entä jos – senhetkisestä Speden ja Ere Kokkosen mahdollisesta työ- tai muista erimielisyyksistä huolimatta – elokuvaan olisi saatu lopulta Kokkosen ohjaus, millainen draama olisi komediaohjaajana paremmin tunnetulta Kokkoselta nähty?

Olisiko tällainen elokuva jäänyt vain mielenkiintoiseksi kuriositeetiksi Speden tuotannossa (jolle kansa ei olisi aiheen erilaisuudesta lämmennyt, mutta myös kriitikot olisivat voineet pitää elokuvaa Speden halpahintaisena yrityksenä nousta vakavaksi tekijäksi ja ostaa kriitikoiden suosio), vai olisiko kyseessä voinut olla syvällinen pohdinta elämästä?